Kaunoa käsin kirjoittamalla vai kirjoittamista kehollisuudesta käsin?

Maailmalle on viime päivinä levinnyt virheellinen huhu, jonka mukaan Suomi olisi kokonaan luopumassa käsin kirjoittamisen opetuksesta ja korvaamassa sen näppäimistön käyttöopetuksella.

http://www.bbc.com/news/blogs-news-from-elsewhere-30146160

Näin pitkälle ei kuitenkaan olla menossa, vaan käsin tekstauksen ja näppäintaitojen opetus tulee lähivuosina korvaamaan kaunokirjoituksen.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/nappaintaitoja-opetellaan-ekaluokalta-lahtien/1933248

Sekä  koukeroisen kaunokirjoituksen että yleisesti käsin kirjoittamisen tärkeydestä on käyty lähiaikoina kiivasta keskustelua. On vedottu niin tunteisiin kuin tutkimustuloksiinkin, joiden mukaan käsin kirjoittaminen edistää kognitiivisia taitoja, on tärkeää identiteetin kehitykselle, mahdollistaa vapaan ja luovan ilmaisun sekä ennen kaikkea tarjoaa fyysisen kirjoittamisen kokemuksen.

Nämä argumentit ovat kaikki varmasti aivan totta, mutta keskustelussa on mielestäni unohdettu eräs tärkeä seikka. Käsin kirjoittaminen ja näppäimistöllä kirjoittaminen eivät ole vastakkaisia joko-tai  – taitoja, vaan enemmänkin kirjoittamisen taidon rinnakkaisia, välineellisiä ilmentymiä.

Samaan jatkumoon on laajan tekstikäsityksen mukaan mahdollista laittaa myös kuvallinen ilmaisu, liikkuvan kuvan käyttö, ääniviestintä, esteettinen sommittelu, kehollinen viestintä jne. Näihin kaikkiin tekstin tuottamisen muotoihin on mahdollista liittää edellä mainitut kognitiivisten taitojen kehittyminen, identiteetin kehittyminen sekä vapaan ja luovan ilmaisun mahdollistaminen. Mitä laajemman välinevalikoiman hallitsee, sitä monipuolisemmin oheiset taidot kehittyvät.

Silti on myönnettävä, että kaikista tekstintuottamisen lajeista vain käsin kirjoittamiseen liitetään tietynlainen nostalginen autenttisuuden leima. Kyse onkin mielestäni pitkälti samanlaisesta uusromanttisesta eetoksesta kuin takkatulen loimusta nauttiminen kaukolämpöön liitetyssä omakotitalossa tai söpön ulkokäymälän rakentaminen kesämökille – hetkellisesti nautittuna toki elämyksellisiä ja konkreettisia kokemuksia, mutta jatkuvassa käytössä hankalia.  Tuskin monikaan vaihtaisi vapaaehtoisesti keskuslämmitystä työlääseen puulämmitykseen tai bideellä varustetun kylpyhuoneen ankeaan ulkohuussiin. Samoin käsin kirjoittaminen voi koukeroisen kaunon muodossa tarjota tervetulleen esteettisen elämyksen ja toisinaan jopa tuiki tarpeellisen viestintämuodon, mutta pitkien tekstien kirjoittaminen ja muokkaaminen sujuu kiistatta nopeammin ja vaivattomammin näppäimistön avulla.

Käsin kirjoittamisella on kuitenkin eräs erittäin tärkeä ominaisuus, joka tulisi muistaa huomioida myös uusien kirjoitustaitojen opetusta kehitettäessä. Käsin kirjoittamisessa kehollisuus on selkeästi läsnä ja kirjoittajan tulee automaattisesti huomioitua kirjoittamisen fyysinen ulottuvuus. Sama kehollisuus on periaatteessa läsnä kaikissa kirjoittamisen muodoissa, mutta monesti digitaalisessa ympäristössä kirjoittaminen typistetään toimintona vain henkiseksi aktiviteetiksi. Koska ihminen on kuitenkin perustaltaan ennen kaikkea fyysinen olento, tulisi myös uusien kirjoitustaitojen opetuksessa huomioida kehollinen perustamme ja sen tarjoamat elintärkeät, konkreettiset kokemukset.

Kehollisuutta voi uusien kirjoitustaitojen kohdalla tarkastella usealla tasolla. Ensinnäkin kirjoittamisen opetuksessa tulisi kiinnittää huomioita tekstin tuottamiseen käytettyjen laitteiden, välineiden ja ympäristön ergonomisuuteen.  Kirjoittaa voi loistavasti myös seisten ja kuvauskohteita blogiin voi lähteä etsimään vaikkapa reippaalla kävelyretkellä syksyiseen luontoon. Laadukas kirjoittaminen vaatii myös laadukkaasti toimivan fyysisen kehon.

Toiseksi erilaiset tekstilajit vaativat erilaisia kehollisia ja mentaalisia tiloja. Tietotulvan keskellä tapahtuva, hektinen monisuorittaminen sopii mainiosti nopeisiin, puheenkaltaisiin genreihin, mutta keho ja mieli on osattava tietoisesti rauhoittaa ja saattaa läsnäolon tilaan pitkäjänteistä tekstin tuottamista ja luovuutta vaativissa tekstilajeissa.

Kolmanneksi uuden kirjoittamisen perusta on toiminnallisuudessa. Se ilmenee ihanteellisemmillaan luovana ja sosiaalisena, keholla tapahtuvana tekemisenä. Tehdään taidokas käsityö tai maalataan taulu, joka jaetaan kuvana asiaan vihkiytyneissä verkkoyhteisöissä, joissa myös kokoonnutaan säännöllisin väliajoin kasvokkain keskustelemaan yhteisöä yhdistävästä teemasta.  Tai vaikutetaan tärkeään asiaan tekemällä yhdessä tanssi tai näytelmä ja esitetään se verkossa musiikilla ja tekstillä ryyditetyn videon avulla.

Parhaimmillaan siis myös uudet kirjoitustaidot ovat kiinteästi kosketuksissa kirjoittajan oman ja ympäröivän maailman fyysiseen todellisuuteen ja vahvistavat kehollisuutta inhimillisen kokemuksen perustana.

Entäpä sitten se kaunis ja koukeroinen kaunokirjoitus? No, sitä voi kukin halutessaan harrastaa, kuten vaikkapa koruompelua tai pitsin nypläystäkin, mutta uusissa opetussuunnitelmissa sille ei valitettavasti liene enää tarvetta.